Eli periaatteessa kaikki mikä tapahtuu ennen bugia, ei ole tapahtunut, jatkan pelaamista seuraavan kerran siitä kun korjaaja tulee käymään...
Vanhemmat olivat muutamien viikkojen päästä oppineet jo heräämään seinän takaa kuuluvaan huutoon, useimmiten Jody tarjoutui nousemaan ylös.
Aamuisin molemmat vanhemmat hoitivat kakkavaippoja.
Jasmin oli todellinen vesipeto, Alice kertoi että itsekkin piti pienenä vedestä ja oli valinnutkin lellikikseen Jasminin. Toki hän jakoi rakkauttaan myös muiden lapsien kanssa, ja ennen kaikkea sitä piti jakaa myös Jodylle.
Jasminin vaipat tosin sai Jody aina siivota.
Jody myös hoiti mielellään muut kotityöt, mitä Alice hänelle määräsi:
"Kyllä Alice, korjaan sen, niin Alice, hoidan senkin"
"Muista, että meidän on hoidettava tärkeimmät asiat ensin, nyt pitää keksiä tapa kerätä rahaa Jody.."
"Okei" Jody sanoi ja nousi ylös.
"Minne menet?"
"Sanoit että tärkeimmät asiat ensin, tulehan tänne!" Jody ilmoitti ja Alice ei voinut muuta kuin totella.
"Alice, kaksi viikkoa kulunut nelosten syntymästä, miten onnelliseksi minut teitkään kun pyöräytit meille heti ensimmäisellä kerralla neljä lasta. Töistä huolimatta olemme pärjänneet keskenämme ilman lastenhoitajaa, mutta eikö olisi aika tehdä arkeen tilaa myös pienelle kysymykselle?"
"No?" Alice kysyi hermostuneena.
"Oi rakas Alice, tuletko vaimokseni?"
"IIK, ONPA ISO TIMANTTI.. TAI SIIS.." Alice huudahti.
"..tottakai tulen!"
Alice hyppäsi onnellisena Jodyn kaulaan.
"Jody, meidän on nyt oikeasti saatava rahaa, pian lapset kasvavat!"
"Voisimme kalastaa, osaan jo jonkunverran"
"Hyvä idea"
Noniin, uusi talo 83
"Jody, minusta tuntuu, että sinä olet varannut itsellesi parhaimmat ohukaiset"
"Mistä sen tiedät?"
"Vahvistan mietteeni maistiaisella"
"Mmm.. ei, kyllä tämä on samanmakuinen"
"Eli?" Jody ihmetteli.
"Maailman parhaimman miehen parhaimpia ohukaisia" Alice vastasi.
"Vai niin" Jody sanoi ilkeä virne naamallaan.
"Otahan ihmeessä lisää!" Jody sanoi kun Alice katsoi muualle.
"Iiik! Lopeta!" Alice huusi.
"Odotas.." Alice sanoi hetken päästä ja..
..popsi ruuat suuhunsa.
Taloesittely, viimein kun on vähän valoisampaa.
Ulko-ovi.
Keittiöolohuone. Ovi taidetelineen vieressä vie makuuhuoneeseen.
Olohuonenurkkaus, sohvan vieressä oleva ovi vie vessaan ja toinen lasten huoneeseen.
Makuuhuone.
Vessa.
Lastenhuone.
Elämä tuntui vaikealta, vanhemmat lähtivät töihin (Pääasiassa Jody) todella väsyneinä, koska eivät ehtineet lastenhoitamiselta tarpeitaan hoitamaan.
Monen tööttäyksen jälkeen Alice ja Jody heräsivät. Kyyti tosin oli Alicelle.
"Pidä huolta kullannupuistan..mme"
Jody hoiti mielellään lapsia kun kyse ei ollut vaipoista.
Kaikki puhelutkin olivat Alicelle.
Alicen tultua töistä vanhemmat vaihtoivat yhdessä kakkavaipat. Jasmin tietysti kylvetettiin.
"Ei se mies osaa edes siivota" Alice katsahti rikkinäistä roskista, tuttipulloja ja lautasta.
Ennen töihinlähtöään Jody soitti korjaajalle.
Alice oli tällöin kylpemässä, hän kylpi mieluusti pitkään, kunhan se oli mahdollista.
Hän myös helli pikkuisiaan ennenkuin avasi television.
Roskia illalla viedessään hän kuuli takaansa tööttäyksen.
Tööttääjä oli kimppakyyti, joka toi Jodya kotiin.
"Iltaa rakas!" Alice huudahti ja hyppäsi Jodyn syliin.
Aamulla Jodyn lähdettyä töihin Alice vahti korjaajaa.
Pari meni myös nopeasti nukkumaan, sillä pian olisi pikkuisten syntymäpäivät.
Tidii.
Kaksi ensimmäistä vaippasankaria.
Ja vielä viimeisetkin.
Alexander Strawberry, Skorpioni: Siistihkö (8), menevä (7), toimelias (10), leikkisä (7) ja marisija (0).
Jasmin Strawberry, Skorpioni: Siisti (10), menevä (8), toimelias (9), vakava (2) ja marisja (0).
Sitten Jim-jousimies :-D
Siisti (9), ujo (2), toimelias (10), leikkisä (10) ja marisija (0).
Sitten minun henk. koht. lellikki Alex, Rapu: Sottainen ja siisti (5), ujo (1), toimelias (6), leikkisä (7) ja kiltti (7).
Tidii, eikös olekkin suloinen ilmestys <3
Lapsien kasvettua oli aika mennä papin puheille, tosin tämä pari ei jaksanut mennä ja päätti Jody sitten hoitaa papin roolin.
Sorry, lellikkiAlex taitaa olla myös aika vesipeto 8D
Pian jokainen taapero oli löytänyt oman lelunsa.
Pian oli käytävä potan kautta nukkumaan.
Puolet taapertajista oli jo herännyt ennenkuin kaikki olivat nukkumassa -.-
"Ensikerralla pistän sinut viimeiseksi.."
Arki jatkui samanlaisena.
Lääkäriharjoittelija (;
Talossa opittiin kokoajan uutta.
"Lähden töihin, olkaa kiltisti!"
Alicen lähdettyä:
"Hihihi, le lälli lihloin!"
Kotiin tultuaan Alice tiesi että Jody osasi huolehtia pikkuisista ja jäi kuntopyörän luokse.
Todellisuudessa Jody laittoi kaikki kehtoihin jotta eivät pyörisi ympäri taloa...
Pian lapset vapautettiin ja arki oli taas ennallaan. Mutta jo tässä kuvassa Jody on jumittunut leikkimään...se tarkoittaapi:
Hyppyä lapsuuteen.
"Minun lapseni kasvavat nopeasti, tuntuu kuin olisin menneisyydessä.. outoa"
Uusi huone.
Alexander
Jasmin.
Jim.
Ja Alex.
Eli ensiosassa korjaaja tulee käymään vaikka sen olisi jo pitänyt käydä.
________________________
Kommentteja? 8'3
Dolly~
Kommentit